Anna Pryts-niminen leski Korppoon kartanosta rakennutti vuonna 1760 Grännäs Gårdin päärakennuksen. Hän oli jäänyt leskeksi ja tarvitsi itselleen uuden kodin. Vuonna 1771 Nauvolainen Mikael Hindriksson osti yhdessä isänsä Hindrik Perssonin kanssa Grännäs Gårdin. Hieman myöhemmin Mikael otti Granqvistin  sukunimekseen.

Tila on tämän jälkeen periytynyt isältä pojalle tähän päivään asti. Nykyinen omistaja Mikael on kahdeksannen sukupolven Granqvist, joka hoitaa perinteikästä perhetilaa.

1809 asti Grännäsillä oli myös rustoholli nimeltään Grännäs rustholl.

1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla perustettiin varustamo, Grännäs varf. Varustamo rakennutti 1800-luvulla kaksi kuunaria ja yhden prikin.

1886 rakennettiin isompi navetta piha-alueen harmaakivestä. Tämä rakennus päätettiin vuonna 2007, 40 vuoden toimintakatkoksen jälkeen, uudistaa hotelli ja ravintola Stallbackeniksi.

1945 tilan vanha viljamakasiini siirrettiin ja muutettiin pehtorin asunnoksi. Pehtorin asunto on vuodesta 1997 lähtien toiminut Grännäsin Bed & Breakfastina.

Tervetuloa Grännäsiin kuuntelemaan kahdeksannen sukupolven isännältä lisää mielenkiintoisia tarinoita, jotka ovat kulkeutuneet isältä pojalle. Myös tilan 1700-luvun rakennukset ovat monen mielestä tutustumisen arvoisia.

 

Valokuvanäyttely

Stallbackenissa on avattu valokuvanäyttely, joka kertoo tarinoita Grännäs Gårdin menneistä ajoista.